Deittimaailma on pakkeja täynnä. Helppoa se on, jos molemmat ovat samaa mieltä siitä, ettei matchaa. Mutta usein vain toinen on, ehkä useammin nainen, koska deittimaailmassa on naisten markkinat. Olen minäkin saanut pakkeja. Olen antanut pakkeja. Nykyisin pidän torjunnan sietämistä osoituksena hyvästä itsetunnosta. Ei minullakaan ole aina hyvä itsetunto deittimaailmassa, mutta kun tarjontaa on paljon, pitää karsintaa jollakin tavalla tehdä, ja tämä on yksi keino.
Suurin osa onneksi sietää torjunnan hyvin. Jos vähän harmittaakin, he ilmaisevat sen korkeintaan jättämällä vastaamatta. He kiittävät tiedosta ja toivottavat hyvää jatkoa. Tai kertovat että "mä vähän ihastuin suhun, mutta mä ihastunkin aina niin helposti". He jäävät kaihertamaan. Jää miettimään, että olisko sittenkin pitäny. Yksi tällainen tapaus on kolmen vuoden takaa ja mietin häntä edelleen. Ja sitten on heitä, jotka ehkä ovat joutuneet pettymään monesti, joita ehkä on kohdeltu huonosti ja jotka ovat siksi alkaneet epätoivoisina uskoa, etteivät tule koskaan löytämään ketään. He vetävät herneen nenään siitä, että en vastaa, että perun treffit tai että en halua jatkaa tutustumista. Ennuste toteuttaa itseään: heitä ei jää ikävävöimään. He diagnosoivat minut kaksien treffien jälkeen ihmiseksi, joka ei luota muihin ihmisiin yleisesti (silti he olisivat olleet halukkaita jatkamaan) tai informoivat minua, että toimin "törkeästi", he "ansaitsevat kuule vähän parempaa kohtelua" ja "kun mietin niin ymmärrän" (en ole muuten ymmärtänyt). Tähän ryhmään kuuluvat hekin, jotka treffien jälkeen osaavat hoitaa torjunnan melkein itsenäisesti: no oliko kauheat treffit tai sano nyt vaan suoraan jos et enää halua nähdä". Näille pitää sitten korostaa, että sähän olet tosi hyvä tyyppi mutta...
Perjantaina olen menossa treffeille uuden tyypin kanssa. Ja arvaatteko miksi? Koska mä kerran jo torjuin hänet (koska oli liian monta keskustelua käynnissä), mutta hän vastasi että en voi samaistua, mutta ymmärrän. Toivottavasti vielä palataan, mutta jos ei niin hyvää jatkoa. Mä en poistanut sitä, mä palasin kuukauden kuluttua ja hän oli ilahtunut. Melkein tekis mieli laittaa sydän tähän perään, mut olen oppinut, että tässä vaiheessa ei kannata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti