NLP-blogi: Ajan hallintaa

Odottavan aika on pitkä ja joskus taas aika kulkee kuin siivillä. Aika lentää ja matelee. Joskus aikaa ei ole ja joskus sitä on niin paljon, että sitä pitää tappaa. Joskus aika tuntuu hidastuvan ja joidenkin mielestä se vanhemmiten nopeutuu. Aika kultaa muistot ja aika näyttää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Kello käy kaikilla meillä samaa tahtia, mutta kokemus ajasta vaihtelee eri ihmisillä ja tilanteen mukaan. Samassa tilanteessa jonkun aika voi mennä lentäen ja toisen madella. Joillakin aikaa on jatkuvasti liian vähän ja joillakin liikaa. Miten ajan kokemukseen voisi tietoisesti vaikuttaa?

Minä olen yleensä myöhässä muutaman minuutin työpäiväni kaikissa lähdöissä, joita on yleensä 2-5. Kun siitä on tullut tapa, sitä on vaikea muuttaa. Olen yrittänyt useasti ja joskus onnistunkin vähän aikaa., mutta kun lakkaan keskittymästä asiaan, vanha tapa palaa ennalleen. Yleensä ajoissa lähteminen vaatii sen, että alan valmistautua lähtöön mielestäni liian aikaisin. Toisaalta myöhästymiseni eivät juuri koskaan näytä haittaavan ketään.

Jokaisella on oma mielikuvansa ajasta. Sitä voi ajatella vaikkapa janana ja tehtävät eri kokoisina palikoina janan päällä. Minun palikkani esimerkiksi omalla aamujanallani ovat selvästi liian pieniä. Aamutoimet eivät oikeasti mene niin nopeasti kuin luulen ja ehkä joitain palikoita puuttuu kokonaan. Laukun pakkaamiseen liittyvä palikka on tainnut jäädä pois eikä auton hakemiseen tallistakaan löydy palikkaa. Ehkä aamujanani on syntynyt silloin, kun minulla ei ollut vielä autoa, enkä ole tajunnut muuttaa sitä.

Nyt voin järjestää janani uudelleen. Palikoita voi venyttää. Unohtuneet palikat voi merkitä mielessään jollain kirkkaalla värillä, jotta ne erottuvat selvästi. Jos tuntuu epäluontevalta ajatella janaa ja palikoita, voi ajatella yhtä hyvin esimerkiksi kellotaulua. Itselleen voi antaa sanallisia ohjeita: käytän kymmenen minuuttia asiaan x ja vartin asiaan y. Ehkä joku tarvitsee käytännön harjoittelua: "esimerkkiaamun", jota voi toistaa jatkossa.

Vaikka aika kulkee kellossa tasaista tahtia, voimme vaikuttaa kokemukseemme siitä.

NLP-blogi: Hyvää fiilistä aina kun tarvitset

Kaikki tietävät ne päivät kun on huono fiilis. Kun herää väsyneenä tai nousee sängystä väärällä jalalla. Kun tuntuu että kotona seinät kaatuvat päälle ja elämässä ei ole suuntaa. On epämääräinen epämukava olo, jolle ei löydy syytä. Kun pyörittelee päässään uudestaan ja uudestaan jotakin ongelmaa, koska se ei koskaan ratkea. Joku asia ärsyttää lakkaamatta. Jostain se olo syntyy, mutta se ei ole nyt oleellista. Oleellista on se, että toisenlaisiakin tiloja on. On sellaisia tiloja, joissa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Kun kaikki on niin hyvin juuri nyt, ettei halua muuttaa mitään. On mielettömän kiitollinen siitä, että on saanut elää juuri tämän hetken. Kun on uteliaan innostunut uudesta asiasta niin, että vatsassa kihelmöi. On rauhallinen ja ihanan rentoutunut olo. On levollinen olo ja luottamus siihen, että kaikki järjestyy. Sekin tila on ollut olemassa lukemattomia kertoja ja se on nyt oleellista.

Mieti, jos sen tilan voisi napsauttaa päälle tietoisesti. Kun on se huono päivä, voisi päättää, että käyn nyt vähän tankkaamassa rauhaa, iloa tai luottamusta? Hyvä uutinen: se on mahdollista. Kokeillaan.

Valitse jokin hyvä tunnetila, jota haluat käyttää voimavarana. Missä tilanteessa tunsit tätä tunnetta? Ota tilanne mieleesi. Eläydy tunteeseen niin, että tunnet sen kehossasi. 

Tunnetila on sen verran abstrakti juttu, että se vaatii jonkin "ankkurin", joka auttaa sinua muistamaan tunteen. Ota ankkuriksi jokin paikka. Se voi olla jokin paikka kotonasi: vaikkapa tietyn mato päällä, tietyn ikkunan edessä, tietyssä tuolissa istuen. Valitse kuitenkin sellainen paikka, joka on varattu ankkurikäyttöön. Jos oleilet samassa paikassa muutenkin, viet siihen huomaamattasi sellaisiakin tunteita, joita et halua viedä. Itse olen tekemässä ankkuria kotini läheiseen metsikköön. Paikka voi olla yhtä hyvin mielikuva paikasta, vaikkapa kesämökkisi. Mieti silloin tarkasti paikan ominaisuuksia: mitä näet, kuulet, tunnet, haistat, maistat.

 Mene valitsemaasi paikkaan. Jos se on mielikuva, eläydy siihen kaikilla aisteilla. Eläydy sitten voimavaratunteeseesi. Ankkuri on luotu.

Voit mennä aina tähän paikkaan, kun tarvitset voimavaratunnettasi. Kun pystyt, käy paikassa oikeasti. Kun et, kuvittele se mielessäsi. Kun sinulla on seuraavan kerran ihanan hyvä olo, jonka haluat talteen, vie se taas samaan paikkaan. Mitä enemmän tätä paikkaa käytät, sitä enemmän se automatisoituu.

NLP-blogi: työasiat pois mielestä

Pääsäislomani oli minimimittainen: neljä päivää. Siinäkin ajassa pääsin irti työasioista siinä määrin, että tiistaiaamu tuntui tavallista hankalammalta, mutta töissä kuitenkin tavallista kevyemmältä. Riittämättömyyden tunnetta oli tavallista vähemmän, eikä omalle työlle asettanutkaan tänään loputtomia vaatimuksia. NLP-termein voisi sanoa, että olin loman aikana sopivasti dissosioitunut työasioista.

Assosiaatio tarkoittaa sitä, että asia tai tilanne synnyttää meissä tunnetilan. Se on oleellista toimintakykymme kannalta, mutta joskus se menee vähän överiksi. Joskus tunnetilasta tulee tilanteeseen nähden niin vahva, että se vie turhaa energiaa eikä palvele tilanteesta selviytymistä. Ehkä asiakasperheiden asioihin ei tarvitsisi assosioitua niin vahvasti? Ehkä treffitkin jännittävät enemmän kuin on tarpeen? Dissosiaatio on assosiaation vastakohta. Silloin "saamme etäisyyttä". Etäisyyttä ei ole aina mahdollista ottaa fyysisesti, mutta mielessä se on aina mahdollista. Silloin voi kokeilla seuraavaa harjoitusta:

Kuvittele itsesi ja stressaava asia johonkin tilaan. Voit antaa asialle symbolin: se voi olla esimerkiksi muoto tai väri. Lähde sitten mielessäsi etääntymään asiasta. Jos se on hyvin lähellä, työnnä sitä ensin kauemmaksi. Ota pari askelta taaksepäin. Miltä tuntuu? Ehkä haluat mennä pois koko huoneesta. Ehkä haluat laittaa ovenkin kiinni. Kävisitkö kokeilemassa ulkona asti? Toisessa kaupungissa? Miltä tuntuisi avaruudessa? 

Oli matkasi pari askelta tai kuuhun, voit tehdä sen aina tarvittaessa. Alkuun ei kannata ottaa tavoitteeksi isoa muutosta. Voit kokeilla asiaa vaikka muutamia kertoja parin päivän ajan ja katsoa, saatko aikaan pienenkin muutoksen harjoituksen aikana. Jos saat, asiaa kannattaa jatkaa. Vähitellen se automatisoituu.

NLP-blogi: Sijainnin merkitys vuorovaikutustilanteessa

NLP:ssä sanotaan merkitysmaantieteeksi sitä, miten sijoitun suhteessa vuorovaikutuskumppaniin. Olenko häntä ylempänä tai alempana, edessä, takana vai sivulla, lähellä tai kaukana? Sopiva sijainti on luettavissa toisen kehonkielestä, ja me teemme sitä tiedostamattamme jatkuvasti. Meillä on myös omia mieltymyksiä, jotka vaikuttavat toimintaamme. Jos merkitysmaantiedettä tiedostaa, sitä voi käyttää hyödyksi vuorovaikutustilanteessa. Seuraavat kuvaukset ovat omia kokemuksiani eri positioista.

Jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen vyöhykkeensä, jonka sisään ei sovi tunkeilla ilman lupaa. Se tekee kuuljalle kiusallisen olon. Jos taas jään liian kauas, vuorovaikutus ohenee ja kuulijan on vaikea suuntautua minuun. Silloin asiani valuu toisesta korvasta ulos. Selän takana puhuminen on suomen kielessä kielikuva, joka pitää paikkansa aika hyvin. Kuulijalle voi tulla epäluuloinen olo. Suoraan edestä päin puhuttuna kontakti on hyvä, mutta tilanteeseen voi joskus tulla vastakkainasettelun makua. Kun mennään diagonaaliin, päästään samalle puolelle. Ei ole myöskään merkityksetöntä, kummalle puolelle asetun. Se pitää lukea toisen kehonkielestä.

Jos vuorovaikutuskumppani istuu, miten kerron asiani? Jos kaipaan auktoriteettia ja valta-asemaa, kannattaa seistä suoraan hänen edessään. Jos haen hyvää kontaktia, keskustelua ja tasavertaista vuorovaikutusta, josta kuulijalle jää hyvä mieli, istun hänen viereensä. Kyykistyminen tuolin vierelle tuo jo mielistelyn makua, joka tietysti sekin voi olla jossain tilanteessa hyödyksi.

Mietin merkitysmaantiedettä erityisesti, kun olen tekemisissä lasten kanssa: yritän puhua samalta tasolta aina kun mahdollista. Asiakkaideni vanhempienkaan kanssa en halua puhua heitä korkeammalta, vaikka tarkemmin ajatellen se joskus olisi ihan kokeilemisen arvoista. Merkitysmaantiede selittää senkin, miksi olen pöydän ääressä mieluiten 90 asteen kulmassa asiakkaan kanssa: haluan välttää vastakkainasettelun tunnetta. Vuorovaikutuksen kannalta ehkä tehottominta on huutaa huoneen toiselle puolelle lapselle, joka on selin. Silloin ei kannata ihmetellä ,jos orientaatiota ei tapahdu. Paras kontakti saadaan noin käsivarrenmitan päästä, samalta tasolta, suoraan edestä tai diagonaalista.

Deittiblogi: Ruohonjuuren sinkkuillassa

Olis ihanaa mennä treffeille, sanovat monet parisuhteessa olevat, kun kerron deittailusta. Olis ihanaa olla parisuhteessa, sanon minä. Deittailu ei ole mikään kevyt pikku harraste. Se on täyttä työtä, ilman koulutusta ja palkkio tulee jos tulee. Se kuormittaa enemmän kuin päivätyöni.

Siksi tarvitaan taukoja. Aloitin deittailutauon noin kuukausi sitten, parin kuukauden intensiivisen putken jälkeen. Tauon aloittaminen oli helppoa. Se oli ihanaa. Oli taas omaa aikaa. Oli aikaa, kun ei tarvinnut odottaa tai jännittää mitään, tulkita kenenkään viestejä ja miettiä seuraavaa siirtoa. Oli aikaa ja energiaa panostaa enemmän työasioihin, se oli vapauttavaa. Sai paljon asioita tehtyä. Oli myös vähän tylsää iltaisin. Mietin, mitä oikein olen ennen iltaisin tehnyt. Jäin koukkuun Syke-sarjaan. Siinä ratkesi sekin ongelma hetkeksi.

Sinkkumoodi napsahti päälle nopeasti. Ajatus deittailusta alkoi tuntua tavattoman työläältä. En ihmettele, että edellinen taukoni venyi parin vuoden mittaiseksi. Sinkkuelämä (ilman deittailua) on tasaista ja paremmin hallittavissa, ja minä en erityisemmin kaipaa jännitystä elämääni. Elämä täyttyy helposti jostain muusta. Pystyy ottamaan isoja harrastusprojekteja. Pystyy käymään koulutuksissa ja kehittämään omaa työtään. Pystyy antamaan aikaa ystävyyssuhteille. Moni asia olisi jäänyt tekemättä sen kahden vuoden aikana, jos olisin deittaillut. Minulla olisi kaikki vapaus jäädä siihen sinkkumoodiin pysyvästi, ja kuitenkin sen tietää koko ajan, että jossain vaiheessa deittailu taas alkaa.

Joissain piireissä sanotaan, että elämässä saa sitä mitä tilaa, ja aina välillä se pitää paikkansa. Olin pitänyt deittailusta taukoa muutaman viikon ja alkanut pyöritellä ajatusta tauon lopettamisesta. Sitten sähköpostiin napsahti Museokortin mainos sinkkuretkestä. Laitoin harkintaan. Muutaman päivän kuluttua ystävä kertoi, että Ruohonjuuressa on pian sinkkuilta. Se olisi samana päivänä, kun olin sopinut tapaavani (sinkku)ystävääni. Alkoi näyttää vahvasti siltä, että deittailutaukoni oli päättymässä.

Olimme ystäväni kanssa Ruohonjuuren sinkkuillassa perjantaina. Se oli illalla kahdeksasta kymmeneen ja myymälä on auki yhdeksään. Meitä lukuunottamatta sinkut olivat tulleet paikalle yksin. Rohkeimmat paljastivat itsensä sinkuiksi jo kahdeksalta jättämällä takkinsa rullakkoon ripustettuihin henkareihin ja jopa juttelivat keskenään. Toiset (kuten me) haahuilivat ensimmäisen tunnin takit päällä ympäri myymälää vilkuillen vuorotellen hyllyjä ja ihmisiä. Myymälässä oli maistiaisia, joiden ympärillä ihmiset parveilivat. Myymälän sulkeuduttua meille oli muodostunut keskusteluporukka, jossa oli viisi 30-40 vuotiasta miestä sekä minä ja ystäväni (kyllä, sukupuolijakauma todella meni näin). Meille jaettiin keskustelunavaukseksi lappusia, joissa jokaisessa oli jokin Ruohonjuuren tuotteen nimi. Keskustelu tosin sujui ihan mukavasti ennen niitäkin. Yksi sinkkunainen oli tässä vaiheessa poistunut paikalta. Kaksi sinkkua oli siirtynyt kahdestaan toiselle puolelle myymälää. He tuskin tarvitsivat keskustelunavauksia enää.

Illan konsepti oli hyvä. Myymälän aukioloaikana saattoi olla paikalla "asiakkaana", katsella tarjontaa ja häipyä ajoissa jos siltä tuntuu. Maistiaiset tekivät kontaktin ottamisesta helpompaa ja porukassa keskustelu oli tervetullutta vaihtelua perinteisille treffeille. Sinkkuillan saldoksi jäi mukava, rento ilmapiiri, raakasuklaalevy (kaikille jaetut) sekä ystävälleni leffalippuun kirjoitettu puhelinnumero. Se tuli kuulemma siitä paljon puhutusta katsekontaktista. Minä keskityin tapani mukaan lähinnä välttelemään sitä.

Aina joskus on elämässä sellaisia hetkiä, kun tuntee, että juuri nyt tapahtuu jotain hyvin merkityksellistä. Että juna on lähtenyt jonnekin, enkä tule hyppäämään siitä pois. Silloin tuntuu, että elää pienimmässä hetkessä, hetken terävimmällä reunalla, niin että varpaat ovat reunan yli. Sitä kai läsnäolo tarkoittaa. Minulla oli sellainen hetki perjaintaina kun mietin, lähdenkö sinkkuiltaan vai en. Että ehkä jotakin olin kaivannut taukoni aikana kuitenkin, tai ainakin tauko oli tehnyt tehtävänsä.