Kun joku herättää tunneolennot

Sisälläni asuu Tunneolentoja: kaipaus, pelko, viha ja suru. Tunneolennot ovat laumaeläimiä ja kommunikoivat toisten ihmisten Tunneolentojen kanssa. Yleensä monet niistä ovat unessa. Mitä tapahtuu kun joku herättää minun Tunneolentoni?

Sisällä herää ensinnäkin kaipaus. Se sanoo, että elämässä ei ole järkeä ilman kumppania ja että kaikki muut haaveet tuntuvat tyhjänpäiväiseltä sen rinnalla. Kun alan deittailla, tämä tunneolento saattaa tulla hulluksi. Se alkaa näyttää tauotta fantasiaa tulevasta treffikumppanista ja uskottelee sen olevan totta. Järki yrittää pysäyttää videon, mutta ei löydä pause-nappulaa ja jää fantasiaan nopeasti koukkuun. Jonkun pitäisi sanoa, että katso vain tunti päivässä.

Sitten herää pelko. Se kysyy, mitä jos et koskaan löydä ketään? Jos et, mitä se kertoo sinusta? Tai elämästä? Pelko herättää vihan jengin: turhautumisen, katkeruuden, epätoivon. Elämä on epäreilua. Kerrasta toiseen teet kaikkesi etkä saa mitään. Herää suru. Suru kertoo: olet joutunut odottamaan kovin kauan. Suru tekee hommia jo vähän etukäteen: ehkä joudut odottamaan loppuelämäsi. Viides tunneolento on läpikuultava ja niin lähellä, ettei sitä näe, mutta katsoo kaikkia muita sen läpi: häpeä. Se on rikkinäinen puhelin, joka vääristää kommunikaatiota muiden tunneolentojen kanssa.

Tunneolennot eivät tykkää olla pitkiä aikoja unessa. Kun ne heräävät, ne vaativat äänekkäästi huomiota sitä enemmän, mitä pidempään ovat nukkuneet. Ne riehuvat, huutavat ja liioittelevat asioita. Ne eivät puhu täysin totta, mutta niiden viestit tuntuvat todelta. Se on raskas, kuluttava, stressaava olotila.

Defenssit ovat pelastus - ne ovat unilääkkeitä, jotka nukuttavat Tunneolennot uudelleen. Kun lopettaa deittailun, rauha palaa maahan. Tunneolennot nukahtavat, valtakunnassa on kaikki hyvin. Jossain vaiheessa Tunneolentojen uni taas kevenee. Siihen voi mennä puoli vuotta, vuosi, kaksi. Riippuu siitä millaisia pettymyksiä edellisellä kierroksella on tullut ja paljonko unilääkettä tarvittu. Liian vahvoja lääkkeitä ei kannata antaa. Muuten Tunneolennoista tulee unissakävelijöitä, jotka vaeltavat kehossa jonnekin ja alkavat hajottaa paikkoja.

Voisi sanoa, että kun menen treffeille, menen sinne omien tunneolentojeni kanssa. Jos ne käyttäytyvät huonosti, minä annan treffiseuralle pakit. Asiaa ei helpota se, että treffiseura tuo tilanteeseen omat tunneolentonsa ja on enemmän tai vähemmän niiden vaikutuksen alainen. Molempien Tunneolennot alkavat keskustella keskenään. Oleellista on se, mitkä Tunneolennot saavat tässä keskustelussa eniten suunvuoroa.

Raskasta deittailussa on se, että Tunneolentoja joutuu herättelemään ja nukuttamaan jatkuvasti. Kun ne ovat kunnolla hereillä, ne reagoivat vahvasti pieneenkin ärsykkeeseen. Olennot joutuu pitämään hereillä tuntemattoman ihmisen seurassa, jolloin ei voi ennakoida, miten ne käyttäytyvät. Väistämättä vähintään joku niistä riehaantuu ja sitten pitää käyttää energiaa sen rauhoitteluun.

Tunneolennoista on paljon vaivaa, mutta ne toimittavat hyvin oleellisia asioita elämässä: ne valikoivat lähelle tärkeitä asioita ja suojelevat niitä. Erityisesti suomalaisena ihmisenä tunneolentojen kanssa on vaikea kommunikoida, koska Suomessa tunneolennot kuuluu pitää unessa. Köyhässä maatalousyhteisössä ei ole ollut aikaa Tunneolentojen kanssa keskusteluun, jos on halunnut pysyä hengissä. Hyvä olisi, jos se vähitellen muuttuisi, koska Tunneolentoja ei voi käsitellä yksilönä, vaan laumana. Joko ne ovat kaikki hereillä tai kaikki unessa. Yhdessä NLP-harjoituksessa sanotaan Tunneolennoille tervetuloa. Se on todella vähintä mitä voi sanoa olennolle, joka on kotonaan.

Kun tekisi mieli perua treffit

Pari vuotta sitten mies ei tullut treffeille. Juna oli seissyt asemalla, hänellä oli mennyt totaalisesti hermo ja hän oli lähtenyt takaisin kotiin. Pelkkää huonoa tuuria? Tuskin.

Deittailu on stressaava harrastus. Potentiaalinen ihminen herättää tunteita. Tunteet ehtivät treffejä odotellessa kasvaa turhankin suuriin mittasuhteisiin, vaikka koko ihmistä ei ole vielä edes tavannut. Deittailussa on paljon pelissä: läheisyys, seksi, lapsen saaminen, rakkaus, onnellisuus elämässä, käsitys siitä, olenko hyväksytty ihminen. Yhtäkkiä toisessa ihmisessä näkee onnelliset ratkaisut näihin kysymyksiin ja samaan aikaan ei voi tietää, mitä toinen itsestä ajattelee.  Ei tiedä, uskaltaisiko innostua vai pitäisikö valmistautua pettymykseen.

Toinen mies ei ehdikään kahville ennen leffaa. Silloin olikin se puolimaraton, jonka hän muisti olevan edellisenä päivänä. Kolmas ilmoittaa, että voidaan kyllä tavata tänään kuten sovittiin, mutta hän palaa yhteen exänsä kanssa. Neljäs ja viides ilmoittavat, että heillä oli minun kanssani oikein mukavaa mutta he voisivat tavata jatkossa kaveripohjalla. Kuudes ja seitsemäs ja kahdeksas loukkaantuvat tai suuttuvat, kun ilmoitan, että en ole kiinnostunut. Yhdeksäs on sitä mieltä, että hänellä ei ole aikaa parisuhteelle, kun hänelle tarjotaan sokkotreffimahdollisuutta kanssani. Kymmenes on sitä mieltä, ettei ole "sopiva valinta", kun kysyn, olisiko hän kiinnostunut tutustumaan.

Kaikenlaisia tunteita, sattumia ja selityksiä riittää ja niin tietysti riittää ihan yhtä paljon minullakin. Viime aikoina jopa jo siinä määrin, että tavallisempaa näyttää olevan, että jommalla kummalla on jokin syy lykätä tai perua tapaaminen. Kyllä ne kaikki syyt ovat totta. Mutta minä luulen, että niissä on taustalla se tunnemyrsky, jonka deittailu saa aikaan. Siinä tunnemyrskyssä stressaantuu, sairastuu, hermostuu, ahdistuu ja haluaisi oikeastaan välttää koko treffit, vaikka tietää, ettei niin voi tehdä.

Minä olen ajatellut, että jännitän ja ahdistun deittailusta poikkeuksellisen paljon. Olen vastuuttanut itseni siitä, jos treffit eivät johda mihinkään: joko en uskaltanut tai sitten en ollut tarpeeksi kiinnostava. Se ei pidä paikkansa. Minä en ole ollenkaan ainoa, joka tässä jännittää. Vieraasta ihmisestä vain harvoin näkee päällepäin, että hän on jännittynyt, stressaantunut tai ahdistunut. Kerran olen huomannut, että treffikumppanin kädet tärisevät. Ihmiset osaavat hyvin peittää tunteensa. Tunnemyrsky näkyy sen sijaan kaikessa siinä kommunikaatiossa, joka tapahtuu sähköisesti ennen treffejä ja niiden jälkeen.

Treffitilanne on rakenteeltaan sellainen, että siinä on lähes mahdotonta olla rennosti oma itsensä. Se on melko lyhyt, epätavallinen, epäluonteva tilanne vieraan ihmisen kanssa. Se on yksityinen rekrytointitilaisuus, johon kumpikin tulee jännittyneenä suurten tunteiden ja odotusten kanssa, tietoisena siitä, että nyt pitäisi olla luonteva, rento ja näyttää parasta itseään. Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Sen sijaan deittailussa näyttää tulevan hyvin esille toisen paineensietokyky ja se, miten hän paineisessa tilanteessa toimii. Se ei ole ihan sitä, mitä treffeiltä haetaan. Melko huono validiteetti siis, sanoisi tutkija.

Silti on paljon onnellisia pariskuntia, jotka ovat löytäneet toisensa nettideittailun kautta. Minä en ymmärrä, miten se on mahdollista, mutta jollakin tavalla se on. Ehkä siinä harjaantuu. Ehkä se sopii paremmin toisile. Tai ehkä joskus on vaan sellaista hyvää onnea, että jotkut tähdet sattuvat kohdalleen. Tai ehkä se on joku ennalta määritelty kohtalo. Varmasti kerron, jos se joskus minulle selviää!

Mikä on ratkomisen arvoinen ongelma?

Aamulla sain puhelun. Minut kutsuttiin ilmaiseen kasvohoitoon Kluuvin Ainola-kauneushoitolaan. En harrasta kasvohoitoja, mutta jos ilmaiseksi saa, niin voisihan sitä käydä. Sain ajan samalle päivälle.

"Kauneuskonsultti" kertoi minulle aluksi yrityksestä: Ainola eroaa muista kauneushoitoloista siinä, että siellä ei tehdä ollenkaan yksittäisiä hoitoja, koska niistä ei ole mitään hyötyä. Asiakas sitoutuu vuoden kestävään ihonhoitoprosessiin, jossa hän saa kotihoito-ohjeita ja käy lisäksi säännöllisesti hoidoissa Ainolassa. Miltä tämä minusta kuulostaa, kauneuskonsultti halusi tietää. No hyvältähän se kuulostaa, että jos ihoonsa muutosta haluaa, niin homma tehdään kunnolla.

Tämän jälkeen saan käteeni ison peilin ja kauneuskonsultti haluaa tietää, mitä haluaisin muuttaa kasvojen ihossani. No, kyllähän se rasvoittuu, punoittaa, tuottaa epäpuhtauksia, kiristää pesun jälkeen ja silmänalusetkin ovat tummat. Ei mitenkään täydellinen iho siis, mutta kenellä nyt on? Mutta en minä halua mitään muuttaa, koska olen tottunut siihen tällaisena. On turha käyttää aikaa ja rahaa muuttaakseen asioita, jotka eivät ole murrosiän jälkeen häirinneet elämääni.

Kauneuskonsultti kysyy, käytänkö silmänympärysvoiteita. En käytä. Hän haluaa tietää miksi. No, en koe mitään tarvetta. En halua iholleni ylimääräisiä mömmöjä enkä pelkää ryppyjä. Entä käytänkö kuorintaa? En. Entä kasvonaamioita? En. Miksi? Olen joskus käyttänyt enkä huomannut mitään eroa. Alkaa tuntua siltä kuin olisin laiminlyönyt oman hyvinvointini.

Kauneuskonsultti tunnustelee ihoani ja kertoo, että se on aivan hirveän kuiva ja epätasapainossa, sen vastustuskyky on alentunut ja siinä on laajentuneita ihohuokosia. Hän kirjoittaa sen paperiinsa ja lisää kolme (!!!) huutomerkkiä perään. Hän todella suosittelee minulle hoito-ohjelmaa, joka maksaa 125 euroa kuussa. Sanon, että en voi tuosta noin vaan satakertaistaa ihonhoitobudjettiani. Kauneuskonsultti kertoo, että on kyllä halvempiakin mahdollisuuksia, esimerkiksi jotkut opiskelijat maksavat vain 70 euro kuussa. Kun en siitäkään innostu, hän ehdottaa, että tehdään ensin esittelyhoito. Hän sivelee kasvoilleni kuorintavoidetta, kosteusvoidetta (sitä pitää kuulemma laittaa tuplasti, koska ihoni imee sitä niin valtavasti), silmänympärysvoidetta ja vielä jotain neljättä mömmöä. Hän kysyy, mitä tykkään niiden tuoksuista. Kyllähän minä toki tuoksuista tykkään.

Kauneuskonsultti poistuu hetkeksi ja palaa pian takaisin, pyyhkii mömmöt pois ja kertoo, että ihoni on heti paljon pehmeämpi ja kirkkaampi. Hän antaa peilin ja kysyy mitä mieltä minä olen. Kyllä, saattaa olla, että väri on hieman tasaisempi. Hän tarjoaa minulle nyt hoitopakettia tarjoushintaan 60 euroa kuussa. Minä en voi ottaa sitä vastaan. Hän haluaa tietää miksi. Koska se on edelleenkin liian paljon. Minä voisin ottaa kokeiluun yhden uuden tuotteen. Sitä hän ei minulle tarjoa. Hän nousee ylös ja lähtee saattamaan minua aulaan.

Eihän siinä mitään vikaa olisi, että saisin ihoni 20 vuoden jälkeen vihdoin tasapainoon. Tässä elämässä nyt vaan on muutama muukin asia, joita voi parantaa, kehittää, tehdä enemmän tai tehdä vähemmän. Minä juon liian vähän vettä ja syön liian vähän hedelmiä, en puhdista joka ilta hammasvälejä, revin kynsiä, en aktivoi syviä vatsalihaksia ja hallitse yliojentuvia niveliä, nukun usein levottomasti ja stressaan liikaa, olen liian paljon somessa, yksityisautoilen, pidän sähkölaitteita valmiustilassa, en käytä kestohedelmäpusseja, lennän melkein joka vuosi ja kirjoitan nyt tätäkin blogia vaikka pitäisi mennä nukkumaan. Enkä edes käytä silmänympärysvoidetta.

Kuten joku Hesarin toimittaja hyvin kirjoitti, elämässä pitää harkiten valita, minkä ongelmien ratkomiseen aikansa käyttää. Minä en käytä omaani iho-ongelmien ratkomiseen, koska minulla on paljon muitakin ongelmia, jotka kiinnostavat minua enemmän. Ihon hoitamisessa ei ole mitään vikaa. Siinä on jotain vikaa, että meille yritetään tehdä ongelmia joita meillä ei ole.

Hyvän elämän ohjeet: yksinkertaisuus, keskinkertaisuus, ainutkertaisuus

F1-lääkärinäkin tunnettu Aki Hintsa oli sitä mieltä, että kannattaa elää yksinkertaisesti ja nöyrästi. Minä vähän jatkokehittelin tätä ajatusta ja muotoilin seuraavat ohjeet:

Elämässä tarkeää on yksinkertaisuus, keskinkertaisuus ja ainutkertaisuus.

Yksinkertaisuus
1. Älä tee siitä ongelmaa.  Jos vastapestyssä ikkunassa on linnunkakka, älä katso siihen.
2. Jos se ei ole kiellettyä, se on sallittua. Lopeta sitten jos joku valittaa.
3. Aina voi vetää kotiinpäin. Olet onnistunut loistavasti, jos kukaan ei sitä erikseen kiellä.
4. Älä analysoi. Elämässä käy ihan riittävän hyvin, teki niin tai näin.
5. Älä hoida muiden asioita. Ihmiset oppivat ongelmistaan. Anna heille siihen mahdollisuus.

 Keskinkertaisuus
1. Älä yritä mitään. Asiat menevät paremmin omalla painollaan.
2. Pärjää vähällä. Mikä tahansa menettää merkitystään sitä enemmän, mitä tavallisempaa siitä teet.
3. Mitä yksityisempi asia, sitä yleisempi. Muilla ihmisillä on ihan samoja ongelmia kuin sinulla.
4. Elämä ei mene niin kuin suunnittelit. Suunnittele sen pohjalta miten se menee.
5. Tee vain se mikä on pakko. Ei kukaan oikeasti odotakaan enempää.

Ainutkertaisuus
Tähän voi hetkittäin päästä sitten, kun edellä mainittuja ohjeita on soveltanut tarpeeksi.
1. Asiat sujuvat ihan itsestään
2. Minä olen loistotyyppi
3. Muut ihmiset ovat melkein aina loistotyyppejä
4. Rahani riittävät melkein kaikkeen 
5. Aikani riittää melkein kaikkeen 
6. Elämä on aika ihanaa

Tarina siitä kun kuolin tukehtumalla käsikirjoitukseen

Vähän aikaa sitten heräsin jatkuvasti painajaiseen, jossa olin tukehtumassa. En ole mielestäni koskaan mitenkään erityisesti pelännyt kuolemaa, mutta kun unessa olin ihan siinä elämän ja kuoleman rajalla, niin kyllä se aika kamalaa kuitenkin oli. En ollut mitenkään valmis luopumaan elämästä.

Uskon siihen, että unilla on merkitys. Pyörittelin unta suuntaan ja toiseen, mutta se ei auttanut. Sitten keksin, että NLP voisi auttaa. Tapasin NLP-kaveria Saraa ja kerroin unesta. Olin viime aikoina miettinyt sitä, että mitä jos elämä ei menekään sillä tavalla kuin olin sen suunnitellut. Mietin, että uni voisi liittyä luopumiseen. Sara on aika super tässä hommassa ja ehdotti, että ehkä jonkin minussa pitää kuolla, että uutta voi syntyä tilalle. Siis toisin sanoen, että seuraavalla kerralla voisin vaan antaa mennä ja kuolla. Minä ihan innostuin kun mietin, että seuraavana yönä minulla on mahdollisuus syntyä uudelleen.

Mihin sitten olin tukehtumassa? Minulla on teoria. Olin tukehtumassa käsikirjoitukseen, jonka mukaan yritin elää, mutta joka ei toteutunut elämässäni. Olin luonut käsikirjoituksen, jonka mukaan minulla tulee olemaan perhe, siis mies ja lapsi(a). Ehkä olin saanut inspiraatiota yhteiskunnallisista odotuksista. Olin ollut asiasta aina varma. Tajusin, että kukaan ei ole koskaan antanut minulle siitä mitään takeita. Niin voi tapahtua, mutta mitä jos niin ei tapahdukaan?

Se ei ole tässä pahinta. Minä uskon, että kaikki, mitä minulle tapahtuu, on merkityksellistä. Kyllä minä olen nähnyt, että elämä voi olla muutenkin täyteläistä, innostavaa ja kiinnostavaa (ja toki joskus myös ahdistavaa ja masentavaa, kuten kai perheellisilläkin). Vaikeaa on se, ettei todella tiedä.

Mitä jos sitä onkin ihan eri ihminen kuin on luullut? On nähnyt itsensä perheellisenä, vaimona ja äitinä, johon nykyinen elämänvaihe on pelkkää valmistautumista. Ja oikeasti onkin ihan pelkästään vaikka urbaani, aktiivinen, kolmekymppinen, vapaudenkaipuinen sinkkunainen, joka oppii koko ajan uusia asioita itsestään ja elmästä? Se kuulostaa vieraalta. Se on lähempänä totuutta tällä hetkellä. Muuta ei ole kuin tämä hetki. Mennyt on mennyttä ja tulevasta ei tiedä. Sellaista identiteettiä, joka ei toteudu nyt, ei ole olemassa. (Ja oikeasti, onhan toi jälkimmäinen kuvaus aika ihana. Jos tuntisin tuollaisen ihmisen niin mä niin fanittaisin sitä).

Tommy Hellstenillä oli hiljattain sellainen päivitys, että ihmisen täytyy suostua luotavaksi. Se on totta. Se on vaikeaa. Kukaan ei ole kertonut minulle mitä minusta luodaan. Se on pelottavaa. Mitä jos minusta tulee joku epäonnistunut kummallinen möykky, joka hylätään jonnekin mustaan aukkoon? Tai mitä jos olen jo nyt sellainen? Eivät kai kaikki taideteokset aina onnistu. Ehkä tätä tarkoitetaan kun sanotaan, että pitää luottaa elämään. Pitää luottaa siihen, että elämä on ihmeellistä, koska kaikki taideteokset onnistuvat aina. Olisiko helpompaa luoda itse itsensä? Ei missään tapauksessa! Minä harvoin onnistun asioissa ensimmäisellä kerralla. Olisin varmana unohtanut vähintään jonkin sisäelimen.

Ja mitä tapahtui painajaiselle, jos jotakuta lukijaa vielä kiinnostaa. Heräsin uneen taas seuraavana yönä, mutta en pelännyt. Se oli viimeinen kerta kun näin unen. Että taisi olla se "kuoleminen" ihan hyvä valinta. Tämä on minusta huikea esimerkki siitä, että unilla on merkitys. Ja siitä, että tarvitsen muita ihmisiä siihen, että voin ymmärtää itseäni.

ps. Kirjoitin tämän tarinan Helluntaina. "Jos ei heilaa Helluntaina niin ei koko kesänä", sanoo suomalainen sananlasku, ne ovat aina niin innostavia. Mitäs tähän nyt sanoisi? Vaikka että huh, onnistuin sinnittelemään jo 31. kerran ja nyt voin taas huokaista helpotuksesta ja viettää vapaata kesää! Mulle niin olis kateellisia kaikki ne jo kuolleet naiset, joille tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista. Olen vuosien saatossa kehittynyt tässä niin taitavaksi, että jos sote-uudistuksen jälkeen mulla ei ole töitä (vaikka tietysti on vaikka kuinka), alan järjestämään koulutuksia aiheesta Miten välttelet valitsemiasi ihmisiä. Tervetuloa!