Kaikkea uutta on toki löytynyt joskus ennenkin. En ole lapsena ja nuorena tottunut käyttämään kehoani kovin monipuolisesti saati haastamaan sitä. Minulla on ehkä kouluajoista johtuen ollut käsitys, että kehoni ei ole erityisen taitava eikä voi oppia uusia asioita. Syy-seuraussuhteet ovat usein menneet päin mäntyä ja olen syyttänyt vaikeuksista skolioosia: selkärankani on leveyssuunnassa lievästi S:n muotoinen. Ei minulle tosin ehkä ole kerrottu, mitä skolioosi aiheuttaa ja mitä se ei aiheuta. Onneksi olen kuitenkin ollut kiinnostunut kehostani. Olen tarkkaillut miltä se näyttää ja olen omaksunut teoreettisia asioita sieltä ja täältä. Ja erityisesti, onneksi aloin tanssia opiskeluaikana.
Vajaa kymmenen vuotta sitten olin lukenut, että hyvä ryhti on suora mutta rento (tai jotain sinne päin). Ymmärsin siitä erityisen hyvin sen rentouden enkä aktivoinut keskivartaloani. Tarkastelin peilistä ryhtiäni eikä se näyttänyt erityisen suoralta. Tein päätelmän, että se johtuu skolioosista. Vatsakin oli vähän pyöreä, vaikka olin hoikka, koska vatsalihakset eivät tehneet mitään. Onneksi olin lukenut myös, että ihmisten mahalaukun muoto vaihtelee ja joillain se on jopa päärynän muotoinen. Vatsan muoto johtui siis siitä (en tiennyt, että alavatsassa sijaitsee suolisto eikä mahalaukku). Onneksi olin kiinnostuut oppimaan lisää ja perehdyin Method Putkistoon. Silloin tajusin, että keskivartalon lihaksia kannattaa ihan tietoisesti aktivoida ja että se vaikuttaa ryhtiin.
Innostuin opiskeluaikana tanssista ja kävin yliopistoliikunnan tanssitunneilla joka viikko. Zumba-tunnilla tehtiin rintakehäpumppauksia, jossa rintaranka ojentuu ja pyöristyy. Minä tein sitä hartialihaksilla. Visuaalinen hahmotukseni on kuitenkin toiminut aika hyvin ja tajusin, että oma liikkeeni näytti erilaiselta kuin opettajan. Ihmettelin mistä se johtuu ja treenailin kotona peilin edessä. Jossain vaiheessa tajusin, että liikkeen voi tehdä myös keskivartalon lihaksilla. Se vaati aluksi hirveästi keskittymistä.
Siirryin Yliopistoliikunnasta Papagaion sambatunneille. Yliopiston tunneilla vaihtuivat viikoittain osallistujat ja Papagaion tunneilla opettajat. Opin tekemään paljon kaikenlaisia liikkeitä, mutta en mitään kovin hyvin (sitä en tosin silloin tiennyt). Yksi erityisen vaikea liike oli selkärankarullaus (mato), jota olin yrittänyt sentään monta kertaa, mutta en koskaan ymmärtänyt siitä mitään. Jälleen päättelin, että se johtuu skolioosista (johon ilman muuta oletin kuuluvan kaikenlaisen jäykkyyden). Siirryin Milagren samba- ja afrotunneille ja aloin oppia liikkeitä syvällisemmin. Huomasin, että pystyn tekemään madon alhaalta ylös. Tästä päättelin, että täytyy olla siis fyysisesti mahdollista tehdä se myös ylhäältä alas. Opin sen puolessa tunnissa. Se on tavallaan pitkä aika harjoitella yhtä liikettä, mutta lyhyt verrattuna siihen, että olin luullut, etten voi oppia sitä koskaan. Olen soittanut klassista pianoa kymmenen vuotta ja oppinut tekemään erilaisia liikesarjoja samaan aikaan kymmenellä sormella ja silti olen ollut yllättynyt siitä, että opin tekemään selkärankarullauksen kun treenasin sitä.
Aloin käydä salilla. Motiiviksi salitreeniin ei riittänyt se, että "keskivartalon on hyvä olla vahva" tai että treenattu vartalo näyttää hyvältä, mutta siihen riitti se, että tarvitsen lihaksia tanssissa. Ja oli ihanaa huomata miten salitreenissäkin kehittyy! Usein on turhauttavaa, miten hitaasti edistymistä tapahtuu, mutta on myös mielettömän hienoa kun voi tietoisesti löytää omaa kehoaan ja vääriä uskomuksia siitä. Minulla ei ollutkaan näkyvästi vinoa selkärankaa, ei jäykkää selkärankaa, eikä päärynänmallista mahalaukkua. Onneksi ostin sen kokovartalopeilin opiskelija-asuntooni ja olen ollut kiinnostunut kehostani ja onneksi löysin tanssin. Ehkä muuten luulisin vieläkin, että mahalaukkuni sijaitsee alavatsassa ja on päärynän muotoinen ja siksi ryhtini on huono. Ja mitä kaikkea on vielä löydettävänä..!
