Aavekaupunki
Sinä iltana kävelin asemalta kotiin väsyneenä ja nälkäisenä, näin jo taloni ja olisin voinut nähdä keittiöni ikkunan. Samassa tajusin että katselen pimeitä taloja. Yhdessäkään ikkunassa ei palanut valo ja myös kaikki katuvalot olivat pimeänä. Pysäyttävää. Epätodellista. Kuin olisin aavekaupungissa jossa vuosia sitten on räjähtänyt ydinvoimala, ja kaikki ihmiset ovat paenneet ja jättäneet kotinsa ja sen jälkeen kaduilla ei ole nähty ristinsielua. Ja talot seisovat hylättyinä ja autioina ja kukaan ei ole vuosiin sytyttänyt valoja, ja jos jossain ikkunassa luuleekin näkevänsä valon niin se on vain heijastus jostakin muusta valosta, eikä katulamppujakaan ole vuosiin sytytetty koska kukaan ei enää tarvitse niitä. Ja talojen ovet ovat lukittuja tai sepposen selällään, ja jos menisin sisään näkisin ruostuneita sängynrunkoja ja repaleisia verhoja ja hämähäkin verkkoja ja kaikkea sellaista mitä ihmiset ovat jättäneet jälkeensä silloin kun ovat kiireisesti pakanneet tavaransa, kun ovat kuulleet että lähistöllä on räjähtänyt se ydinvoimala ja kaikkien pitää poistua heti. Ja sen jälkeen kaupunki on ollut autio ja sen laidoilla on kylttejä joissa varoitetaan hegenvaarasta.
Menen lähemmäksi. Yhdessä alimman kerroksen ikkunassa palaa valo eikä se ole heijastus, siellä on korkea kolmihaarainen kynttilänjalka jossa jokaisessa palaa kynttilä ja se lähinnä lisää aavemaista tunnelmaa. Ikkunan takana voisi olla vanha kartano jossa asuu vanha aatelinen mies ja hänen tyttärentyttärensä ja palvelija ja heillä ei ole sähköä vaan iltaisin he kulkevat siellä pitkillä käytävillä kolmihaaraisen kynttilänjalan valossa ja sitten siellä epäilemättä alkaa tapahtua yliluonnollisia asioita.
Menen rappukäytävään. Valo ei syty ja minun pitäisi tässä vielä kävellä kolmet portaat ylös. Mutta onneksi kännykässäni on taskulamppu, kerrankin on sillekin käyttöä. Yritän sytyttää sitä mutta se ei syty, tai painanko edes oikeaa nappulaa, en tiedä koska en näe sitä. Se kännykän taskulampusta sitten. Näyton taustavalo kuitenkin pelastaa.
Suljen oven takanani - ja olen entistä synkemmässä pimeydessä. Olen kotona mutta en voi tehdä mitään: Näen, että postiluukusta on tullut kirje mutten voi lukea sitä, en voi lämmittää tai tehdä ruokaa koska mikro ja hella eivät toimi. Nyt täytyy saada edes tietää kauanko tämä kestää, menen katsomaan netistä, mutta voih, tietokonekin toimii sähköllä, enkä siinä mielentilassa muista edes sitä että siinähän tosiaan on myös akku. Sulava pakastin ja jääkaappi ovat tässä se pienin ongelma mutta ongelma on se että suurin osa leivästäkin on pakastimessa, ja millä minä sen sulattaisin, kynttilänvalossako?
En ole vielä koskaan ollut näin iloinen että minulla on kynttilöitä. Koska kynttiläthän ovat vain joulukoristeita. Avaan huoneeni oven, sinne huoneeseen näkyy paljon taivasta ja sieltä taivaaltahan tulee paljon valoa vaikka ulkonahan on pimeä eikä siellä pitäisi olla enää mitään valoa. Onneksi kynttilät ovat esillä, mutta missä ovat tulitikut, tässä, ja sitten keittiöön ja sytytän kynttilän - ja hyvänen aika, sehän valaisee, se suorastaan tuo minut pimeydestä valoon. Ja kaapissa on onneksi kaksi leivänpalaa jäljellä, siinä syön kynttilän valossa ja näkisin lukea jo sen kirjeenikin.
Ensimmäinen sähkökatkokseni oli silloin, kun olin ehkä seitsemän- tai kahdeksanvuotias. Se oli ehkä sunnuntai-ilta ja katsoimme Hugo-ohjelmaa tv:stä, se oli sellainen ohjelma jossa katsojat saivat ohjata puhelimella pientä peikkoa tv-ruudulla ja jos se katsoja ohjasi huonosti niin se peikko sanoi Herää Pahvi. Ja yhtäkkiä ruutu pimeni ja minä ajattelin että nytkö tuli niin pimeää ettei tv:täkään näy. Ja sitten piti mennä kylpyyn koska meillä ei ollut suihkua vaan kylpyamme, ja minä menin kylpyyn kynttilän valossa, lavuaarin reunalla oli lämpökynttilä. Sitten kasvoin isoksi ja katkoja ei enää tullut ja luulin että niin se tekniikka kehittyy ja se oli sitä 90-lukua kun sähköt välillä katkeaa. Kunnes tulin Puistolan aavekaupunkiin.
Siinä istuin keittiössä kynttilänvalossa ja se oli oikeastaan aika tunnelmallista ja rauhallista ja lauleskelin Jouluyö juhlayötä. Ja sitten kuulin että jääkaappi räjähti surisemaan ja eteisen valo syttyi.
Kynttilänvalo on oikeastaan paljon kivempaa kuin sähkövalo. En sytytä keittiöön valoja. Mihin minä niitä tarvitsen. Ne pilaavat tunnelman. Mikron ja hellan toimivuuteen olen tyytyväinen ja samaten on kiva että saan taas sähköä läppäriin ja kännykkään. Mutta ei niillä valoilla niin väliä. Istun koko illan jouluvalojen ja neljän kynttilän valossa. Ne riittää sittenkin aika pitkälle.
