Sitä saa mitä tilaa? Osa IV

Olen saanut markkinoitua E2-kirjan ystävälle ja kokeilemme yhdessä keltaisten perhosten bongailua. Uunisaaresta niitä ei meinaa löytyä. Siellä on kyllä keltaisia kukkia ja mehiläisiä, jotka sinänsä ovat jo oikea suunta, mutta keltaisia perhosia ei näy. No, löydämme kyllä mekostani hieman perhosen näköisen kuvion. Mutta se ei riitä meille! Kävelemme kaivopuiston rantaa ja etsimme ihmisten vaatteista perhosia. Pian vastaan tulee nainen, jolla on oikeassa reidessä tatuoituna suuri keltainen perhonen. It's done. Aikaa meni 15min.

Violetit höyhenet eivät ole aivan yhtä peace of cake. Ei yhtään höyhenkuvioisia vaatteita tai laukkuja puhumattakaan tatuoinneista. Rautatientorille tultaessa mietin jo, pitääkö luovuttaa. Ja siellä se on, Mikonkadulla näyteikkunassa on kuva linnusta, jolla on violetit siivet.

Hauskaa on se, että kun tähän harjaantuu, alitajunta alkaa toimia puolestani. Bussilla matkalla kotiin huomaan jatkuvasti etsiväni matkan varrelta violetteja höyheniä. Alitajunta myös hälyttää, kun kohde tulee kohdalle. Minä voin puhua samaan aikaan jostakin aivan muusta, mutta huomaan kuitenkin keltaisen perhosen tai violetit sulat.

Sitä saa mitä tilaa? Osa III

Olen edellisissä blogiteksteissä kertonut siitä, miten etenen E2-kirjan lukemisessa. Kirjan lukeminen jäi, koska testit eivät toimineet tarpeeksi vakuuttavasti ja osa niistä oli mielestäni liian hankala tehdä. Olen kuitenkin edelleen pannut merkille tilanteita, joissa huomaan jonkin asian siksi, että se on aktiivisena mielessäni. Ja sitten ihan vain hauskoja sattumia tai "sattumia", miten nyt haluaa asian nähdä. Tassä parhaimmat, olkaa hyvä!

Viime keväänä olin juuri kirjoittanut edellisen blogitekstini ja menin keittiöön iltapalalle. Siellä huomasin, että kämppis on jättänyt keittiön pöydälle auki lehden, jossa on otsikko "Valitse elämän ajatukset". Juuri samaa asiaa, josta olin juuri kirjoittanut. Hauska sattuma. Vielä hauskemmaksi asian tekee se, että lehti oli ollut siinä, kun söin muutama tunti sitten ja kun keräilin astioita pöydältä. Muistan sen, koska ihmettelin, miksi se on jätetty keskelle pöytää. Mieleni rekisteröi artikkelin vasta, kun aihe oli aktiivisena mielessäni.

Keväällä sattui toinen samantapainen asia. Ystävä laittoi minulle kuvan artikkelista, joka kertoo hylätystä hotellista Vuosaaressa (harrastamme yhdessä hylättyjen rakennusten bongailua). Hetken päästä kuljin huoneeseeni ja ohimennen huomasin eteisen pöydällä olevan Yhteishyvä-lehden kannessa otsikon hylätyistä taloista. Ja kyllä, myös tämä lehti oli ollut pöydällä jo jonkin aikaa.

Lapsena minulla oli usein vappupalloja. Lapsuun meni ja pallot jäivät. Viime vappuna aloin taas kaivata palloa pitkästä aikaa. Aattona olin keskustassa Mantan lakituksen aikaan ja vappupäivänä kävelin junalta Musiikkitalolle ja takaisin. Molempina päivinä onnistuin välttämään kaikki pallomyyjät, vaikka kuinka yritin pitää asiaa mielessäni. Vappua seuraavana päivänä menin sambakarnevaalitalkoisiin vaunupajalle, joka sijaitsee Helsingin Petanque-klubin tiloissa. Siellä on kaksi suurta huonetta, joista toinen on sambakoulun käytössä ja toinen - täynnä myymättä jääneitä ilmapalloja. Me saimme niitä ilmaiseksi. Minä tyydyin yhteen, se oli vaaleanpunainen sudenkorento, joka sai nimekseen Vuokko kyseisen päivän nimipäivien mukaan. Vuokko oli pitkäikäinen, se lenteli kotonani kuukauden. Tai ehkä vappupallot ovat aina olleet sen ikäisiä. En muista.