Olen saanut markkinoitua E2-kirjan ystävälle ja kokeilemme yhdessä keltaisten perhosten bongailua. Uunisaaresta niitä ei meinaa löytyä. Siellä on kyllä keltaisia kukkia ja mehiläisiä, jotka sinänsä ovat jo oikea suunta, mutta keltaisia perhosia ei näy. No, löydämme kyllä mekostani hieman perhosen näköisen kuvion. Mutta se ei riitä meille! Kävelemme kaivopuiston rantaa ja etsimme ihmisten vaatteista perhosia. Pian vastaan tulee nainen, jolla on oikeassa reidessä tatuoituna suuri keltainen perhonen. It's done. Aikaa meni 15min.
Violetit höyhenet eivät ole aivan yhtä peace of cake. Ei yhtään höyhenkuvioisia vaatteita tai laukkuja puhumattakaan tatuoinneista. Rautatientorille tultaessa mietin jo, pitääkö luovuttaa. Ja siellä se on, Mikonkadulla näyteikkunassa on kuva linnusta, jolla on violetit siivet.
Hauskaa on se, että kun tähän harjaantuu, alitajunta alkaa toimia puolestani. Bussilla matkalla kotiin huomaan jatkuvasti etsiväni matkan varrelta violetteja höyheniä. Alitajunta myös hälyttää, kun kohde tulee kohdalle. Minä voin puhua samaan aikaan jostakin aivan muusta, mutta huomaan kuitenkin keltaisen perhosen tai violetit sulat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti