Sokkotreffibuumi

Mitä jos Tinderin jälkeen tulisikin sokkotreffibuumi, kysyy Ronja Salmi kolumnissaan Nyt-liitteessä. Minulla ainakin on oman elämäni sokkotreffibuumi. Joulukuussa uskaltauduin elämäni ensimmäisille sokkotreffeille. Huomenna on toiset. Kun ensimmäinen tarjous tuli vuosia sitten, en vielä uskaltanut, enhän ollut deittaillutkaan vielä ollenkaan. Jos olisin mennyt, olisin päässyt hyvään konserttiin ilmaiseksi. Nyt vähän harmittaa. Sehän olisi ollut hirveän hyvä tapa sokkotreffailla. Toinen yritys oli muutama vuosi myöhemmin. Silloin minä olisin ollut valmis, mutta mies ei lähtenyt. Kolmannella yrityksellä joulukuussa tärppäsi. Ne olivat elämäni parhaimmat treffit.

Kuvailin sokkodeittiäni työkaverille, joka meidät oli yhdistänyt: sosiaalisesti taitava, aktiivinen, luova, nopeaälyinen. "Eli juuri sinulle sopiva", työkaveri totesi. En olisi itse osannut ajatella niin. Nyt ajattelen. Siksi, jos on mahdollisuus mennä sokkotreffeille, se kannattaa käyttää aina. Ihan vain mielenkiinnosta jos ei muuten. On hirveän kiinnostavaa nähdä, millaisen ihmisen ystävä on valinnut minulle sokkotreffeille. Se kertoo siitä, millaisena hän näkee minut, millaisen ihmisen hän ajattelee minulle sopivan ja millaisena hän näkee miehen. Ne kaikki käsitykset voivat olla erilaisia kuin omani. Siksi sokkotreffeillä voi saada jotain todella out of the box. Voi päätyä treffeille ihmisen kanssa, jota tuskin olisi uskaltanut Tinderistä valita, mutta silti saa todella kivat treffit. Voi päätyä laajentamaan omaa mukavuusaluetta, rikkomaan uskomuksia ja saamaan uusia kokemuksia. 

Sokkotreffi-idea voi kuulostaa höpsöltä ainakin Ronja Salmen mukaan, mutta on minusta paljon luonnollisempaa kuin nettideittailu. Mitä höpsöä on siinä, että ihmiset suosittelevat ja yhdistelevät sinkkuja toisilleen? Niinhän on aina tehty. Sosiaaliset verkostot ovat hirveän hyvä resurssi. Minusta tuntuu paljon höpsömmältä, että arvon nettideittipalvelussa kymmenien vaihtoehtojen joukosta "sopivaa" tietämättä oikeasti kenestäkään mitään (vaikka katsoisin sen Tinderiin linkitetyn Instagram-tilin) kuin että ystävä, joka oikeasti on tavannut miehen, suosittelee häntä minulle. Aina tuntuu vähän höpsöltä olla vieraan ihmisen kanssa kahvilla. Sokkotreffeillä voi kuitenkin luottaa siihen, että toinen on hyvä tyyppi, koska joku on ajatellut meitä yhteen. Ei se tarkoita että matchaa. Mutta se tarkoittaa että kannattaa käydä katsomassa.

Ei sokkotreffeihin tarvita Instagramia, mitään buumia tai avoimia "hakukirjeitä".  Siihen tarvitaan vain ehkä vähän höpsöä leikkimieltä ja avoimuutta treffien järjestäjältä ja treffeille lähtijöiltä. Palkinnoksi saa ihanaa yhteistä jännitystä ja mahdollisuuden jakaa kokemusta treffien järjestäjän kanssa, joka luultavasti on siitä hyvin kiinnostunut. Se ei tunnu siltä, että joku sotkeutuu minun rakkauselämääni, vaan päin vastoin on ihanaa, että joku ajattelee minua.

Nettideittisivustoilla saa helposti kahlata läpi kymmeniä treffejä ennen kuin tärppää. Se on ihan tavallista. Jotenkin vierastan ajatusta sarjadeittailusta, vaikka se on pelin henki. Sokkotreffeillä on helpompaa ennakkoluulottomasti pysähtyä, kohdata toinen ihminen, koska joku on jo "valinnut" hänet minua ajatellen. Sokkotreffeillä on paineita vähemmän, koska minähän en sitä ihmistä valinnut. Ennen sokkotreffejä on vähemmän mahdollisuuksia luoda omia mielikuvia, joten ihmisen kohtaa "puhtaammalta pöydältä".

Haluaisin ajatella, että jokaisista treffeistä voi oppia jotain. Joulukuinen sokkodeittini huomioi minua treffeillä kauniimmin kuin kukaan aiemmin. Ei tainnut silti matchata. Mutta kokea kannatti.